Fiksu Kalasatama on innovaatioturistien suosikkikohde

Fiksusta Kalasatamasta on tullut kansainvälisten innovaatioturistien suosikkikohde Helsingissä. 1360 älykaupungeista kiinnostunutta asiantuntijaa on vieraillut alueella viimeisen kahden vuoden aikana. Turisteja on tullut 93 ryhmän mukana ympäri maailmaa, erityisesti Euroopasta ja Aasiasta. Kalasatamassa ovat vierailleet muun muassa Saksan valtiopäivät, Singaporen Smart Nation -johtaja, kymmenittäin ranskalaisia älykaupunkiratkaisuja kehittäviä yrityksiä, eteläafrikkalaisia startup -yrittäjiä ja Taiwanin koko innovaatiohallinto ministeriöistä korkeakouluihin ja johtaviin teknologiayrityksiin.

Mitä innovaatioturismi on?

Innovaatioturismi on viime vuosina kasvanut ilmiö. Globalisaation ja digitalisoitumisen myötä uudet ratkaisut ja toimintamallit leviävät kulovalkean tavoin. Menestyvät valtiot ja kaupungit haluavat uudet teknologiat ja käytännöt palvelemaan omia kansalaisiaan ja talouttaan. Innovaatioturistit edustavat valtioita, kaupunkeja, tutkimusta ja yrityksiä, jotka etsivät kuumeisesti uusia ratkaisuja ja parhaita malleja sovellettaviksi omalla alueellaan. Osa hakee uutta liiketoimintaa, osa olisi heti valmis ostamaan toimivia ratkaisuja tai osaamista vietäväksi kotikulmilleen.

Innovaatioturistit edustavat digiajan eliittiä, jotka ovat nähneet kaiken ja tuntevat maailman teknologia- ja bisnestrendit. Heitä kiinnostaa uusi, yllättävä ja erilainen. He etsivät tulevaisuutta – ja keinoja kotouttaa se.

Älykaupunkia etsimässä

Smart city, älykaupunki, on viime vuosina jo lähes puhki kulunut muotikäsite. Siinä yhdistyy moni ajan ilmiö: digitaalisuuden tuleminen osaksi fyysistä maailmaa, kaupunkivetoinen talouskasvu sekä paikallisuuden korostuminen. Niinpä lukemattomat innovaatioturistit ovat kierrelleet maailmaa nuuskien parhaita esimerkkejä älyliikenteestä, fiksuista valaistusratkaisuista ja älykkäästä energiasta. Toisiaan muistuttavia älykaupunki-hankkeita maailmalla on tuhansittain, silti kehitys on vasta alussaan ja hyvin vähän löytyy aidosti erilaista, toimivaa ja kiinnostavaa.

Oikea älykaupunki-kehitys on melko hidasta, sillä uusien ratkaisujen integroituminen vanhaan infrastruktuuriin ja käyttäjien arkeen vie aikansa. Kaupungit ovat monessa portinvartijoita ja niiden usein jähmeä hallinto hidastaa myös kehitystä. Helsinki on kuitenkin kansainvälisesti ottaen hallinnoltaan sangen dynaaminen. Älykaupunki-ratkaisutarjontaa ja lupauksia on maailmalla paljon, kysyntä puolestaan on heikosti organisoitunut ja toimivat ratkaisut ovat melko vähäisiä.

Niinpä korkean tason innovaatioetsivät kiertävät pieniäkin fiksuja kohteita tutkien evidenssiä mahdollisesti toimivista ratkaisuista ja etsien hiljaisia signaaleita tulevaisuuden suunnista.

Mikä tekee Kalasatamasta erityisen?

Kalasatamaan innovaatioturistit tulevat nähdäkseen jotakin, joka on vasta syntymässä. Heitä vetää puoleensa uuden alueen visio: Tunti lisää aikaa päivään. Helsingin älykaupunginosan tavoite on olla niin fiksu, että jokainen asukas säästää tunnin päivässä sujuvamman arjen ansiosta.

Kalasatamassa innovaatioturistit näkevät ison montun ja hitaasti nousevaa uutta Helsinkiä. He kuulevat tarinoita liikkumisesta palveluna, tulevaisuuden koulusta, jakamistaloudesta ja nopeista kokeiluista.  Onko tämä sitä, mitä he etsivät? Kiinnostaako tämä heitä?

Tavattuani yli tuhat innovaatioturistia olen vakuuttunut, että tämä kiinnostaa. Uusi älykäs kaupunginosa konkretisoi Smart City hypen ja asettaa kaiken kontekstiin. Kysymykset joita turistit esittävät ovat aika perustavanlaatuisia kaupunkikehityksen kysymyksiä:

Miten asukkaat valikoituvat uudelle alueelle? Kuinka Helsingin asumispolitiikka estää segregaation? Kuinka yhteistyö yksityisen ja julkisen sektorin välillä toteutuu? Entä tietoturvallisuus? Osaavatko ihmiset käyttää fiksuja ratkaisuja?

Kaikkein eniten kiinnostusta herättää asukkaiden osallisuus. Kalasatamassa yli 700 asukasta 3000:sta on osallistunut uusien fiksujen ratkaisujen kehittämiseen tavalla tai toisella. Myös asukkaiden oma aktiivisuus herättää kansainvälisten vierailijoiden kiinnostusta. Mitä pidemmällä teknologisessa kehityksessä maat ovat, sitä enemmän niitä tuntuu kiinnostavan kaupunkilaisten osallisuus hyvien fiksujen ratkaisujen ja soljuvan arjen kehittämisessä.

– Veera Mustonen, ohjelmajohtaja, Fiksu Kalasatama

***************************************

Seuraavassa blogissamme uppoudutaan siihen, miten Helsinki ja Suomi voisivat tulevaisuudessa paremmin hyötyä näistä turisteista?

Comments are closed.