Tettiläiset tutkimassa: Nuorten Kalasatama 2030

Moikka! Täällä kirjoittelevat Sade ja Petra Töölön yhteiskoulun lukiosta. Olimme tämän viikon ajan osana Aalto-yliopiston MINDin TET 2.0 -pilottia ja työskentelimme Forum Virium Helsingille. Siellä pääsimme mukaan Fiksu Kalasatama -hankkeeseen. Tavoitteenamme oli selvittää, millainen on nuorten visio Kalasatamasta vuonna 2030 ja miten nuoret saataisiin mukaan suunnittelemaan Kalasataman aluetta. Saapuessamme maanantaiaamuna FVH:n toimistolle Unioninkadulle  käsityksemme toimistotyöstä ankeana ja yksitoikkoisena istumatyönä muuttui nopeasti. Meidät otettiin vastaan lämpimästi hymyillen, keittiössä tuoksui kahvi ja tunnelma oli rento. Ensimmäinen työpäivämme kului pääasiassa Fiksu Kalasatama -hankkeeseen tutustuessa ja viikkoamme suunniteltaessa. Päätimme myös, että tapa, jolla tulisimme hankkimaan tietoa, olisi Kalasataman nuorille tehtävä teemahaastattelu. Siten saisimme helposti>>>

Viikko aikaa tarjota ideaa Nopeiden kokeilujen ohjelmaan!

“Fiksun Kalasataman Nopeiden kokeilujen ohjelmassa haetaan selkeästi uutta, sellaista mitä ei ole aikaisemmin tehty. Kokeilut ovat mahdollisuus testata rohkeitakin ideoita”, ohjelmajohtaja Veera Mustonen kannustaa hakemaan mukaan. “Hyvä kokeilu vie kokeilijan omaa liiketoimintaa tai toimintamalleja eteenpäin ja Kalasatama tarjoaa aidon ympäristön niiden toteuttamiseen.” Nopeiden kokeiluiden ohjelma tavoittelee uudenlaisia käytäntöjä tai ratkaisuja kaupunkilaisten arjen haasteisiin. Ohjelman ensimmäisen hakukierroksen teemoina ovat uudenlaiset kaupunkitilat, tilojen yhteiskäyttö ja yhteisöllisyys sekä resurssiviisas energiakäyttäytyminen. Tarjoa kokeilua mukaan viimeistään 30.10.2015! Ohjelman seuraavat askelet etenevät nopeasti: ohjelman valinnat julkistetaan 25.11. mennessä. Kokeilut toteutetaan Kalasatamassa keväällä 2016. Millainen on hyvä kokeilu? Hyvä kokeilu on innovatiivinen ja siitä on mahdollisuus oppia>>>

Kalasatamassa päiväposti, paketit ja ruokaostokset lokerikkoon

Posti käynnistää loppuvuodesta 2015 uuden postinjakeluun liittyvän kokeilun Helsingin Kalasataman alueella. Tarkoituksena on asentaa vähintään yhteen alueen asuintaloon älylokerikko, johon asukkaat saavat päiväpostin lisäksi verkkokauppaostoksensa.  Kokeilussa yhdistetään olemassa olevaa teknologiaa ensimmäistä kertaa aivan uudella tavalla. Ostokäyttäytyminen muutoksessa Verkkopalvelut ja digitalisoituminen muuttavat ihmisten asiointi- ja lukutottumuksia, verkkokauppa muuttaa ostotottumuksia. Ajankäyttö ja liikkuvuus muuttuvat, ja palveluilta odotetaan aikaan tai paikkaan sitoutumatonta joustavuutta. Näistä syistä myös Posti on mukana Forum Virium Helsingin koordinoimassa Fiksu Kalasatama -hankkeessa, joka on pilottikohde Tekesin Fiksu kaupunki -ohjelmassa. – Helsingin Kalasatama on uudenlainen urbaani asuinalue, jonka rakentamisessa yksi lähtökohta on arjen sujuvuus. Se on myös meidän perustehtävämme Postissa. Haluamme>>>