Tekstiiligraffitit värittävät Kalasataman metroasemaa

Kalasataman metroasemalle avautui lauantaina 3.10. tekstiiligraffititeos piristämään matkustajien taivalta.

Concreatives-muotoilijakollektiivin Unelma-työpajoissa asukkaat pääsivät käyttämään ja kehittämään kädentaitojaan sekä tutustumaan paremmin muihin kalasatamalaisiin. Työpajoissa valmistui ruusukkeita, joiden lehtiin kirjoitettiin oma unelma. Nyt unelmat ovat vallanneet Kalasataman metroaseman. Työpajoissa kerättyjen unelmien pohjalta Concreatives-kollektiivi muotoilijaystävineen loi tekstiiligraffititeoksia värittämään metroaseman laiturialuetta. ”Metroaseman alue kaikessa karuudessaan inspiroi meitä ja ajattelimme heti, että tämä alue me laitetaan kukkimaan”, kertovat muotoilijakollektiivin Johanna Lauhiala ja Kirsi-Maria Raunio. Lauantaina laitureilla oli lähes ruuhkaa, kun metrosta ulos astuvat matkustajat pysähtyivät ihastelemaan teoksia ja valokuvaamaan niitä. Graffititeos on ohikulkijoiden ihailtavana pitkälle syksyyn ja mahdollisesti pidempäänkin.

Tekstiilityöpajoissa valmistettiin unelmaruusukkeita

metroasema

Kalasataman metroasemalle mahtuisi väriä

ruusukkeita

Asukkaiden unelmat kirjattiin ruusukkeiden lehtiin

Kirsi-Maria Raunio

Concreatives-kollektiivin Kirsi-Maria Raunio jakoi matkalaisille ruusuja teoksen avajaisissa

Veera Turunen Toisissa tiloissa -kollektiivista opasti sytyttämään hymylampun

 

sydängraffiti

Unelmista ja toiveista syntyi muotoilijoiden käsissä tekstiiligraffiteja metroasemalle

oma vauva

Kalasatamassa haaveillaan vauvoista

Ruusu

Metroaseman kaide on puhjennut kukkaan

”Haluamme tehdä sosiaalista designia, joka tähtää ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen muotoilun keinoin. Tässä projektissa rohkaistaan käsityön avulla ihmisiä tutustumaan toisiinsa ja unelmoimaan”, Johanna Lauhiala Concreatives-kollektiivista kertoo. Tekstiiliteoksissa äänen saavat työpajoihin osallistuneet vanhukset, nuoret, lapsiperheet sekä kehitysvammaiset, joiden unelmia taiteilijat tekevät näkyviksi kaupunkitilaan. Lue myös aikaisempi juttumme siitä, miten muotoilun keinoin luodaan muutosta Kalasatamaan.

Comments are closed.