Kuukauden kokeilu: toimistovieraana Kalasatamassa

Forum Virium Helsingin toimisto hiljeni heinäkuuksi väen siirtyessä kesälomille. Itse olen lähes koko kuukauden työssä – kesä on hyvää aikaa keräillä ajatuksia ja pohtia rauhassa kevään kokemuksia sekä suunnitella syksyn toimintaa.

Vaikka Kalasatamassa käymmekin viikoittain, päätin hyödyntää hiljaisen kuukauden tarjoaman mahdollisuuden uudella tavalla. Tutustuin hieman paremmin alueen arkeen ryhtymällä “toimistovieraaksi” Setlementtiasuntojen Kotikorttelin asukastila Messiin. Tiloissa työskentelee yhteisökoordinaattori Minna Kuntsi-Lehto, joka lupautui ottamaan minut työkaverikseen muutaman päivän ajaksi.

Asukastila Messistä voi seurata Redin rakentumista lähietäisyydeltä

Asukastila Messistä voi seurata Redin rakentumista lähietäisyydeltä

Toimistonomadit

Toimistonomadeja” joilla ei ole lainkaan vakituista työpistettä, on Suomessakin jonkin verran. Työskentelemällä toisen toimiston tiloissa törmää uusiin ilmiöihin ja työkulttuuriin, sekä pääsee vaihtamaan ajatuksia epämuodollisesti ja tutustumaan uusiin ihmisiin.

Vakituisesti toimistonomadeina työskentelevät ovat usein luovilta aloilta tai tekevät paikasta riippumatonta tietotyötä. Muutaman päivän ajaksi toimistonomadiksi tai toimistovieraaksi voi kuitenkin ryhtyä lähes kuka vain ja hakea uutta näkökulmaa omaan työhönsä.

Toimistovieraana Kalasatamassa

Työskentelin asukastilasta käsin kaksi työpäivää. Kotikorttelin asukastilassa on tarjolla päivän lehti luettavaksi. Lisäksi tilassa järjestetään myös säännöllisesti kahvikerhoa sekä asukkaiden organisoimaa kulttuuritoimintaa. Kummankin päivän mittaan parisenkymmentä ihmistä käväisi tilassa kahvittelemassa tai vaihtamassa kuulumisia. Talon yhteisökoordinaattori kiirehti paikasta toiseen milloin esittelemässä vapaita asuntoja mahdollisille uusille asukkaille, milloin hankkimassa sisustustarpeita talon saunaosastolle, mutta ehdimme vaihtamaan hänenkin kanssaan ideoita syksyn varalle.

Toimistovieraana oloni aikana tein lähinnä kirjoitustöitä ja vastailin sähköpostiin, aikaa jäi hyvin sillä tärkeimmälle: ihmisten tapaamiselle.  Keskustelut asukkaiden kanssa antoivat uutta näkökulmaa työhön ja muistuttivat arjen sujumisen kannalta keskeisistä asioista. Moni asukkaista on käynyt Kalasatamassa jo silloin kuin alueella todella toimi kalasatama tai työskennellyt lähistöllä, esimerkiksi teurastamoalueella. Tulevaisuuden muutoksia Kalasatamassa seurataan tarkkaan eri kanavista.

Asukastoimikuntaan kuuluva Uriel piipahti Messissä useasti päivän aikana

Asukastoimikuntaan kuuluva Uriel piipahtaa Messissä monta kertaa päivän aikana

Toimistovieras otettiin ystävällisesti vastaan Kotikorttelissa, ja kahden päivän aikana pääsin osallistumaan moneen kahvikeskusteluun.
–Ihmiset täällä ovat aktiivisia ja kiinnostuneita uusista asioista ja projekteista, kertoo talon asukas Pekka. Toimistovieraaksi saisi tulla toistekin, hän arvelee.

Myös yhteisökoordinaattori Minna on tyytyväinen kokeiluun:
–Näin kasvotusten tutustuu todella paremmin alueen toimijoihin ja yhteistyötä on helpompi ideoida ja kehittää, ainakin tällaisella uudella rakentuvalla asuinalueella tällainen yhteistyö on erinomainen idea!

Työskentelyseuraa ja kotitoimistoja

Uutta näkökulmaa ja inspiroivia ideoita työhönsä voi hakea muillakin tavoilla. Mushrooming-palvelun kautta voi etsiä itselleen työtilaa tai työskentelyseuraa. Hoffice-konseptissa taas omasta asunnosta tehdään yhden päivän ajaksi toimisto, jonne muutkin saavat tulla työskentelemään. Hofficea käyttävät myös freelancerit sekä opiskelijat ja työnhakijat joilta puuttuu vakituinen työyhteisö ympäriltä. Hofficesta löytyy kiinnostava lyhyt haastattelu täältä.

Työnteon mobiiliksi muuttuminen ei ole vähentänyt työtilan merkitystä vaan pikemminkin lisännyt sitä, kun mahdollisuudet tehdä työtä useissa erilaisissa ympäristöissä ovat laajentuneet. Muutaman päivän ympäristönvaihdosta voin oman kokemukseni perusteella suositella lämpimästi.

Lopuksi vielä suurkiitokset Kotikorttelin asukkaille mukavista työpäivistä hyvässä seurassa!

Miksi? Kokeilun avulla haluttiin tutustua paremmin senioritalon toimintaan, asukkaisiin sekä arkeen Kalasatamassa.

Miten? Setlementtiasuntojen toimitusjohtaja Kimmo Röngältä sekä yhteisökoordinaattori Minna Kuntsi-Lehdolta tiedusteltiin mahdollisuutta perustaa muutaman päivän ajaksi työpiste senioritalon tiloihin. Kirjoitin itsestäni lyhyen esittelytekstin, joka oli laitettu asukastilaan sekä hissiin näkyville etukäteen. Toin itse mukanani tarvitsemani työvälineet.

Mitä opittiin? Kokeilun seurauksena löydettiin yhteistyömahdollisuuksia Kotikorttelin senioritalon ja Fiksu Kalasatama -hankkeen välille. Lisäksi asukkaiden toiveista ja odotuksista alueelle tarvittavien palveluiden suhteen saatiin lisää tietoa.

Keitä oli mukana? Fiksu Kalasatama -hankkeen hankekoordinaattori Maija Bergström, Setlementtiasunnot sekä Kotikorttelin asukkaat.

Mitä maksoi? Kokeilu oli ilmainen.

Kuukauden kokeilussa testataan uudenlaista toimintatapaa Kalasataman alueella. 

Comments are closed.