Fiksu Rakentaminen: energiatehokkuutta ja uusia toimintatapoja

Rahoittajalogot_fiksu rakentaminen_2

Fiksu Rakentaminen saattaa aiheuttaa tungosta! 10.helmikuuta järjestetty seminaarimme houkutteli Helsinkiin lähes 150 alan asiantuntijaa ympäri Suomen. Ääriään myöten täyteen täynnä ollut tapahtuma ja laaja ohjelma innosti mukaan rakennuttajia, palveluntarjoajia, start-upeja, tutkijoita, toimittajia ja virkamiehiä kuulemaan ja keskustelemaan älykkäästä rakentamisesta. Osallistujat kiittelivät ennakkoluulotonta ohjelmaa ja mahdollisuutta luoda uusia kontakteja.

Päivän avasi apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki. “Fiksuus ei koske vain energiatehokkuutta tai uusiutuvaa energiaa vaan myös ihmisten käyttäytymistä”, Sinnemäki muistutti. Hän myös toivoi uusia rakentamisen energiaratkaisuja keskitettyjen rinnalle.

>> Katso ohjelma kokonaisuudessaan

IMG_9142_web

Kansainvälisiä vertailualueita ei tarvitse etsiä kaukaa. Tukholman älykästä kaupunginosaa Royal Seaportia oli saapunut esittelemään Tukholman ympäristökeskuksen energia- ja ilmastoneuvonantaja Örjan Lönngren. Yhtäläisyyksiä Kalasatamaan on paljon, alkaen historiasta vanhana satama-alueena. Royal Seaport on profiloitunut voimakkaasti energiatehokkuuteen. Alue on energiankäytön tehostamisella saanut energiankulutuksen alenemaan merkittävästi lähtötilanteesta. Kasvillisuuskin on valjastettu tätä tukemaan: kesällä se viilentää asuntoja varjostamalla, talvella päästää lämpöä ympäristöön.

Tukholman Roayal Seaportia rakennetaan kokeillen ja kokemuksista oppien. Lönngren kertoi, että yksi oppi on ollut tavoitella kiinnostavampaa arkkitehtuuria. Seaport on myös kokeilualusta, jossa pilotoidut ratkaisut siirtyvät muualle Tukholmaan noin kahden vuoden viiveellä.

>> Lataa Örjan Lönngrenin esitys

IMG_9184_web_2

Aalto-yliopiston ja Tallinnan teknisen yliopiston professori Jarek Kurnitski puhui energiatehokkuudesta, älystä ja teknologiasta. Hän haastoi Kalasatamaa tähtäämään korkealle. ”On täysin mahdollista rakentaa rakennuksia, joiden E-luku on lähellä sataa”, Kurnitski totesi.

Screen Shot 2016-02-15 at 16.23.06

>> Lataa Jarek Kurnitskin esitys

ATT:n Ifa Kytösaho peräänkuulutti fiksua hifistelyä, joka ei jätä käyttäjiä teknologian jalkoihin. Kytösaho painotti rakennusten arvon säilymistä sekä palveluiden ja estetiikan merkitystä. Helsingin yliopiston Eva Heiskanen puolestaan toi esiin, että käyttäytymisen muutos ei ole rationaalinen asia – kulutustavat opitaan ympärillä olevilta ihmisiltä jo lapsesta saakka.

>> Lataa Ifa Kytösahon esitys

>> Lataa Eva Heiskasen esitys

 

“Digitaalisuus tärkeä mahdollistaja: sen avulla kuluttajat saadaan osaksi energiamarkkinaa”, oli viesti Helenin Perttu Lahtiselta, joka esitteli puheenvuorossaan Kalasataman älykkäitä uusia energiaratkaisuja.

>> Lataa Perttu Lahtisen esitys

Screen Shot 2016-02-15 at 16.20.43

Muita aamun alustajia olivat FinSolar-hanketta esitellyt Aalto-yliopiston Jouni Juntunen sekä arkkitehti Kimmo Kuismanen. Ohjelmassa oli myös rakennuttajien paneeli, joka toi Suomen johtavien rakennuttajien johtajat saman pöydän ääreen.

>> Lataa Jouni Juntusen esitys 

>> Lataa Kimmo Kuismasen esitys 

IMG_9241_web

Työpajoissa keskusteltiin ja pitchattiin

Iltapäivän seitsemässä työpajassa sukellettiin kaupunkilaisten kestäviin elämäntapoihin, rakennusmateriaaleihin, rakennusten kysyntäjoustoon ja palveluiden kehittämiseen, yhdessä suunnitteluun, kaupunkivihreyteen sekä siihen, voivatko uudet rahoitusmallit auttaa energiatehokkuuden ratkaisujen leviämisessä. Lisäksi pitchaus-sessiossa esittäytyi seitsemän uutta ja kiinnostavaa taloteknistä ratkaisua. Iltapäivän työpajat vakuuttivat siitä, että markkinoilla on saatavilla taloteknisiä ratkaisuja, joilla energiankulutusta voidaan pienentää.

Kaupunkilaisten kestävät elämäntavat -työpajassa pohdittiin, miten urbaanit elämäntavat voisivat muuttua kestävämmiksi. Alustuksissa esiteltiin useampia palveluita, joiden ansiosta omaa autoa, varastotilaa tai työpistettä ei tarvitse omistaa, vaan niitä voi hankkia joustavasti tarpeen mukaan. Yhdessä suunnittelu -työpajassa mietittiin, miten osallistuminen voitaisiin viedä koko suunnitteluprosessiin, ei vain jättää valmiiden suunnitelmien kommentoinnin tasolle. Joukkoistaminen voi rikastaa suunnittelua ja tuoda kaupunkilaisten intressejä paremmin esille.

Rakennusmateriaalit-työpajassa pohdittiin, mitä oikeastaan on kestävä materiaali. Kestävyyden laskemisessa on tärkeää arvioida koko elinkaaren vaikutus: rakennuksen käyttöiän pitäisi olla ainakin 100 vuotta.

Kaupunkivihreys-työpajassa nostettiin esille, miten kymmenessä vuodessa on jo tapahtunut suuri muutos siinä, kuinka ajatellaan vihreydestä ja vesistä osana rakennettua kaupunkia. Viherratkaisut voivat tuoda avun kerralla moneen ongelmaan: esimerkiksi hallita tulvavettä, tarjota istuskelupaikan sekä luoda monimuotoisempaa kaupunkitilaa samaan aikaan.

Rakennusten kysyntäjousto -työpajassa todettiin kysyntäjouston mahdollistavan uusia palveluja, kuten uusia arvoketjuja ja ansaintamalleja sähkön ja lämmön käytössä. Kaupungin roolina nähtiin synnyttää teknistä infraa, jonka päälle toimittajat voivat synnyttää uusia ratkaisuja rakennuttajien hyödynnettäväksi.

IMG_9268_web

Uudet rahoitusmallit -työpajassa kuultiin Invesdorin ja Joukon Voiman joukkorahoitusmalleista sekä siitä, miten energiansäästömahdollisuuksien kartoittamisesta voi luoda bisnestä. Erityisesti energian käyttöön kohdistuvissa säästöissä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.

Energiatehokkuus sekä älykkäät ratkaisut -pitchaussessio kiinnosti laajasti. Intensiivisen tunnin aikana kuulimme Ensto Enerventin, Sowelluksen, Fourdegin, Lukottoman, Skaala Alfa cLeanin, Pilasterin sekä Conectin esittelyt uudenlaisista rakennusteknisistä ratkaisuista.

Fiksu Rakentaminen -tapahtuman järjestivät yhteistyössä Forum Virium Helsinki ja Fiksu Kalasatama -hanke, Ilmastokumppanit, Helsingin kaupungin ympäristökeskus sekä elinkeinopalvelut.

#fiksurakentaminen #ilmastokumppanit

 

Comments are closed.