Mitä KuntoKaverit-kokeilu opetti digipalveluiden hyödyntämisestä ikäihmisten vertaisliikunnan edistämisessä?

KuntoKaverit tuovat naapurit yhteen liikkumaan

Eräässä helsinkiläisessä kerrostalossa päällekkäisissä kerroksissa asui kaksi heikkokuntoista ja yksinäistä vanhaa rouvaa, joiden oli vaikea poistua ulos talosta. Mikä tuuri, että heillä oli seuraa toisistaan, voisi ajatella. Paitsi, että he eivät tienneet toisistaan ja kärsivät yksinäisyydestä vuosia. Lähes seinänaapureina.

Suomi vanhenee ja kaupungistuu. Se tarkoittaa, että samaan aikaan, kun yhä useampi on iäkäs ja potentiaalisesti heikkokuntoinen, yhä useamman seniorin lapset asuvat toisessa kaupungissa. Molemmat kehitykset johtavat asuinalueiden ja naapuruston merkityksen kasvamiseen. Asuinalueiden on oltava esteettömiä fyysisesti, mutta myös sosiaalisesti ja digitaalisesti. Tulevaisuudessa meillä ei ole toivottavasti yhtään kerrostaloa, jossa kaksi ikäleidiä kärsii yksinäisyydestä päällekkäisissä kerroksissa.

Vertaisohjaajakoulutuksessa pohdittiin raamit kokeilulle

Vertaisohjaajakoulutuksessa pohdittiin raamit kokeilulle

Näiden ajatusten pohjalta syntyi KuntoKaverit-kokeilu, joka valittiin mukaan Fiksun Kalasataman Nopeiden kokeilujen ohjelmaan. Kokeilussa tarjottiin ikäihmisille Kalasatamassa vertaislähiliikuntaa, jossa vertaisohjaajien tukena ja ryhmäläisten yhteydenpidon välineenä toimi Movendos-valmennussovellus. Ryhmät koottiin kolmen vertaisohjaajan ympärille. Movendoksessa on laaja tehtäväpankki erilaisia tehtäviä, joita ohjaajat voivat antaa osallistujille. Osallistujat taas voivat Movendoksen kautta merkitä tehtäviä tehdyksi, jolloin eteneminen on sekä osallistujan että vertaisohjaajan nähtävissä. Samalla ryhmän osallistujat voivat viestitellä keskenään tai ohjaajan kanssa kahden.

Mukaan ilmoittautui loppujen lopuksi noin 25 osallistujaa. Ryhmäläiset itse nimesivät tavoitteiksi tietotekniikan parempaa hallinnan, lihasten kasvattamisen, uusien ystävien saamisen ja liikunnan saamisen elämäntavaksi, naapureihin tutustumisen ja yhteisen illanvieton järjestämisen.

kuntokaverit-kuva2_ed

KuntoKaverit-osallistujien ajatuksia liikunnasta

Ryhmät kokoontuivat Setlementtiasuntojen tiloissa maksutta, sillä mukana oli Setlementtiasuntojen asukkaita. Kokeilu toteutettiin käytännössä alusta asti yhteistyössä ohjaajien ja osallistujien kanssa. Halusimme ymmärtää, voisiko digitaalinen sovellus tukea senioreiden vertaisliikunnan ohjaajien työtä.

Viisi asiaa, jotka kokeilun aikana opittiin

  1. Digipalvelut eivät yksin paranna tai muuta mitään, mutta niiden soveltaminen oikeassa kontekstissa voi tuoda suuriakin vaikutuksia. Ilman päteviä vertaisohjaajia kokeilu ei siis olisi onnistunut.
  2. Digitaalisten palveluiden käyttötavasta kannattaa neuvotella käyttäjien kanssa. KuntoKavereissa koulutuksen yhteydessä ohjaajien kanssa sovittiin, miten Movendosta käytetään. Samalla heillä oli selkeitä näkemyksiä siitä, mitä ominaisuuksia he eivät tarvitse.
  3. Vertaisopettelu on tehokasta. Movendos otettiin KuntoKavereissa porukalla käyttöön niin, että jokainen pääsi kirjautumaan ja sai ensimmäisen tehtävänsä aloitustyöpajassa. Yhteinen sovelluksen opettelu oli tärkeää, sillä monet myöhemmin tulleet eivät ottaneet itsenäisesti Movendosta käyttöön.
  4. Digitaalisilla palveluilla on yhtä monta käyttötapaa kuin on käyttäjääkin. Movendoksessa ohjaaja ilmoitti, jos tunti oli peruuntunut, yksi kutsui kaikki pikkujouluihin ja eräs osallistuja heitti lankutushaasteen. Osa ryhmistä hyödynsi tehtäväpankkia, ja ohjaajat jättivät ohjeita tunneilla tehtyjen liikkeiden tekemiseen kotona. Ohjaajilta saatettiin kysyä sovelluksen välityksellä täsmennyksiä, ja yhteisistä iltamista ilmoitettiin sitä kautta.
  5. Kysy käyttäjältä, miten hän koki hyötyneensä. Movendoksen hyötyjä olivat ohjaajien mukaan yhteydenpidon jatkamisen mahdollisuus varsinaisen ryhmän jälkeen, ryhmän sitoutuminen ja arkiliikuntaan innostaminen, kun liikuntatehtävät raportoitiin jollekin muulle.

Tietoa ja vuorovaikutusta digipalveluilla

Ikäihmisten digisyrjäytyminen ja digipalvelut keskusteluttavat. Myös KuntoKavereiden ohjaajien kanssa pohdimme tiuhaan, mikä etu tällä on verrattuna esimerkiksi oman liikunnan kirjaamiseen ruutupaperille. Se oli vuorovaikutus. Se oli mahdollisuus syventää tunnilla tehtyjä liikkeitä sovelluksen kautta, mahdollisuus tutustua toisiinsa kotoa käsin keskustelua seuraten ja tehtäväpankki, jonka rentoutumisharjoituksia voitiin kokeilla kotona. Yksi ohjaajista innostui myös hakemaan lisätietoa lantiopohjalihasten treenaamiseen, kun sopivaa tehtävää ei Movendoksesta löytynyt. Tällä tavoin tiedonkeräämisellä yhdeksi kokonaisuudeksi oli myös voimaannuttava vaikutus.

Tulevaisuudessa tiheästi asuttuja naapurustoja ja eläkkeellä olevia aktiivisia ja ammattitaitoisia ihmisiä tulee edelleen hyödyntää lähipalveluiden saatavuuden parantamisessa. Tärkeää on myös pohtia, miten ohjaajat hyötyvät vertaisryhmien vetämisestä. Digipalvelut tarjoavat selkeän tiedonlähteen ja välineen vuorovaikutukseen. Edelleen tarvitaan silti niiden rinnalla yhdessä tekemistä ja opettelemista. Osa KuntoKaverit-ryhmistä suunnittelee ryhmän jatkamista kokeilun jälkeenkin. Jäämme ilolla seuraamaan ohjaajien hienoa työtä Kalasatamassa liikunnallisten lähiyhteisöjen rakentamisessa.

Teksti: Maari Parkkinen, Kuntoutussäätiö
>> Teksti on julkaistu myös Kuntoutussäätiön blogissa

Tervetuloa kuulemaan lisää Kuntokavereista työpajaan 9.12. klo 13-16 Kalasatamassa! >> Ilmoittaudu mukaan 2.12. mennessä.

Lisätietoa KuntoKavereista:

Maari Parkkinen
Tutkija, uuden työn muotoilija
Kuntoutussäätiö
maari.parkkinen (at) kuntoutussaatio.fi

>> Kuntoutussäätiön tiedote KuntoKaverit-kokeilusta
>> Vertaisohjaajien tapaaminen aloitti KuntoKaverien kokeilun

Comments are closed.