Nopeat kokeilut

Fiksua Kalasatamaa on vuodesta 2014 kehitetty Helsingin älykkäimmäksi kaupunginosaksi ja samalla on luotu uusia menetelmiä fiksujen ratkaisujen toteutukseen. Nopeiden kokeilujen ohjelma muotoutui vastauksena kysymyksiin, kuinka kiihdyttää älykaupunkikehitystä ja kuinka saada yritykset ja asukkaat siihen mukaan.

Ohjelma jalostui vuosina 2015-17, herätti laajasti kiinnostusta ja se otettiin käyttöön myös muun muassa Ilmastokadulla, Databisnes-hankkeessa ja mallia on hyödynnetty myös muissa Suomen kaupungeissa. Nopeat kokeilut kehitettiin Fiksu Kalasatama -hankkeessa osana 6Aika-strategiaa, ja sen rahoittajia olivat Euroopan aluekehitysrahasto, Helsingin kaupunki sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

Helsingin kaupungin myöntämällä jatkorahoituksella vuosiksi 2018-2020 Fiksu Kalasatama jatkoi työtä pilottien avulla kaupungin ilmastotavoitteiden edistämiseksi sekä älykkäiden ratkaisujen kehittämiseen yhdessä yritysten, kaupungin ja alueen asukkaiden kanssa.

Arvokasta käyttäjäpalautetta ja fasilitointia uusille konsepteille

Fiksun Kalasataman Nopeiden kokeilujen ohjelma ostaa pieniä (1000-8000e) kokeiluja, jotka tuovat innovatiivisia palveluja kaupunkilaisten käyttöön. Nopeilla kokeilujen ajatuksena on edistää hyvien konseptien kehittymistä palveluinnovaatioiksi sekä uudeksi liiketoiminnaksi Ratkaisuja kokeillaan aidossa kaupunkiympäristössä muutaman kuukauden pituisen jakson ajan. Fiksu Kalasatama -hanke auttaa kokeilujen käynnistämisessä ja käyttäjien tavoittamisessa.

Vuosina 2016-2018 Fiksun Kalasataman nopeiden kokeilujen ohjelmassa toteutettiin 21 nopeaa kokeilua.  Ratkaisuja on kehitetty Kalasatamassa yhdessä alueen asukkaiden, yritysten, kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Kokeilut on ostanut ja koordinoinut Fiksu Kalasatama -hanke. Kalasatamassa kokeilut ovat liittyneet kaupunkilaisten fiksun arjen tarpeisiin, kuten älyliikenteeseen, jakamistalouteen, hyvinvointiin sekä hiilijalanjäljen pienentämiseen. Kokeiluihin osallistuneet yritykset ovat keränneet tuotteilleen ja palveluilleen arvokasta käyttäjäpalautetta sekä hyvää näkyvyyttä ja olleet tyytyväisiä osallistumiseen. Tutustu kokeiluihin täällä.

Kokeilut jatkuvat

Nopeiden kokeilujen ohjelma tarjoaa prosessin erilaisten kokeilujen ostamiseen ja fasilitointiin ja sitä on sovellettu monipuolisesti erilaisiin teemoihin. Fiksu Kalasatama -hankkeessa kehitettyä nopeiden kokeilujen prosessia on sovellettu monipuolisesti Helsingin kaupungin sisällä ja hyödynnetty myös muissa kaupungeissa Suomessa. Kokeilujen konsepti on myös herättänyt kiinnostusta ulkomailla.

Kalasataman viimeisimpiä kokeiluohjelmia ovat hyvinvointi- ja terveyspalveluihin keskittynyt vuonna 2018 päättynyt Kalasatama Wellbeing sekä vuonna 2020 päättynyt Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt. Kalasatamassa on toteutettu myös 6Aika: Citylogistiikan uudet ratkaisut -hankkeen nopeita kokeiluja. Jätkäsaaren kaupunginosassa on kokeiltu matkailijoiden liikkumisratkaisuja osana Perille asti -hanketta. Helsingin ohella nopeita kokeiluja tehdään myös Espoossa ja Oulussa.


Lataa itsellesi Nopeiden kokeilujen toteuttajan opas The Pocket Book for Agile Piloting.

Lisätietoja

Kaisa Spilling
Forum Virium Helsinki
+358 40 7448831
kaisa.spilling(at)forumvirium.fi

Tutustu videoihin nopeista kokeiluista

Comments are closed.