Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium on saanut 1,3 miljoonan euron innovaatiorahoituksen hankkeelle, jonka tarkoituksena on laajentaa uusilla asuinalueilla Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa toteutettujen älykaupunkikokeilujen parhaita käytäntöjä myös täydennysrakennettaville asuinalueille.
Kokeilut levittäytyvät kaupunkiuudistusalueille Malmille, Mellunkylään ja Malminkartano-Kannelmäkeen, sekä lisäksi Pasilaan. Hanke toteutetaan vuosien 2020–2023 aikana.
Hankkeessa testataan ja toteutetaan käytännössä uusia digitaalisia ja kestäviä ratkaisuja, jotka parantavat ja tehostavat helsinkiläistä kaupunkielämää, palvelutarjontaa sekä palveluiden suunnittelua. Hankkeessa tehdään yhteistyötä yritysten, asukkaiden ja kaupungin aluekehittämiseen liittyvien eri yksiköiden, sekä tutkimuslaitosten kanssa.
”Asukkaat huomioon ottavan innovaatiotoiminnan skaalaaminen myös vanhempiin kaupunginosiin lisää merkittävästi toimintamme vaikuttavuutta. Uusi hanke tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden auttaa Helsingin kaupunkia saavuttamaan asettamansa ilmastotavoitteet ja tukea samalla kaupunkia digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisessä. Tarjoamme hankkeessa Helsingissä toimiville yrityksille monipuolisia kokeilu- ja kehitysalustoja, joissa alueiden asukkaat ovat vahvasti mukana”, kertoo Fiksun Kalasataman ohjelmajohtaja Kerkko Vanhanen.
Älyvalaistusta, jakamistaloutta ja vihreää rakentamista
Hankkeessa vahvistetaan ja toteutetaan neljä alueellista ja temaattista innovaatioprojektia. Projektien kautta tuetaan asukkaiden ja kaupungin tarpeisiin vastaavien ratkaisujen syntymistä esimerkiksi älyvalaistuksen, katutilan analytiikan, tilojen käytön, vihreän infrastruktuurin sekä kaupunkitietomallien ja 5G-teknologioiden saralla.
Malmilla tavoitteena on parantaa katutilan turvallisuutta sekä katuliikenteen analytiikkaa älykkään valaistuksen avulla. Malminkartanon ja Kannelmäen alueella toteutettavassa teemaprojektissa puolestaan keskitytään alueella sijaitseviin vajaakäytössä oleviin tiloihin jakamistalouden ja digitaalisten palvelujen kautta.
Mellunkylässä etsitään vihreän rakentamisen ja energian säästämisen ratkaisuja muun muassa älykkäillä teknologioilla, vihreän infrastruktuurin teknologioilla sekä puurakentamisella. Pasilassa taas tuodaan erittäin tarkka rakennetun ympäristön kaupunkitietomalli eli digitaalinen kaksonen palvelemaan rakentajia ja rakennusprojekteja.
Kuva: Helsingin kaupunki