Mitä fiksua haluaisit tehdä Kalasatamassa?
Uutta kaupunkia rakennetaan yhdessä. Fiksu Kalasatama -hankkeessa kehitetään uudenlaisia palveluita kaupunkilaisille sekä laajaa osallisuutta niiden kehittämiseen. Onko sinulla tai yritykselläsi hyvä idea, jonka haluaisit jalostaa tulevaisuuden kaupunkipalveluksi? Tule mukaan Nopeiden kokeilujen ohjelmaan.
Fiksun Kalasataman Nopeiden kokeilujen ohjelma ostaa pieniä (1000-8000e) kokeiluja, jotka tuovat innovatiivisia palveluja kaupunkilaisten käyttöön. Ohjelmalla halutaan edistää monen toimijan yhteisiä kokeiluja ja kiihdyttää hyvien ideoiden kehittymistä palveluinnovaatioiksi. Kalasataman living lab auttaa kokeilun käynnistämisessä ja käyttäjien tavoittamisessa.
Ensimmäinen kierros auki
Nopeiden kokeilujen ohjelman ensimmäinen kierros on nyt avattu. Teemoina ovat uudenlaiset kaupunkitilat, tilojen yhteiskäyttö ja yhteisöllisyys sekä resurssiviisas energiakäyttäytyminen.
Valitsemme ohjelmaan 3-5 kokeilua, hankintojen määrä on yhteensä enintään 30 000 euroa. Tarjoa kokeiluasi ohjelmaan lomakkeella, joka löytyy täältä. Deadline on 30.10.2015.
Kenelle?
Kokeiluaan ohjelmaan voivat tarjota pienet tai suuret yritykset, start-upit, yhdistykset tai vaikkapa tutkimusryhmät. Ohjelmassa ei rajata toimijoita, mutta mukaan voidaan valita vain rekisteröidyt toimijat (yritys- tai yhdistysrekisterissä). Kokeilut voivat saada rahoitusta muistakin lähteistä.
Minkälaisia?
Ohjelmassa haetaan nopeita kokeiluja, jotka voi toteuttaa 1kk-6kk aikana. Kokeilujen tulisi luoda uusia palveluita ja niiden aihioita Kalasatamaan. Arviointikriteerit ovat seuraavat:
- Mahdollisuus oppia paljon
- Potentiaalisesti skaalautuva palvelu
- Toteuttajana enemmän kuin yksi organisaatio/yritys
- Fiksu, ketterä ja käyttäjälähtöinen
- Tukee Fiksun Kalasataman visiota ja Helsingin kaupungin strategiaa
Tarjoukset, arviointi ja valinta
Tarjoa kokeiluasi ohjelmaan 30.10.2015 mennessä täällä (lomake on sivun alalaidassa). Valinnat julkistetaan viimeistään 25.11.2015.
Tarjoukset arvioi asiantuntijaraati.
Tervetuloa infotilaisuuksiin!
Ennen tarjousten määräaikaa järjestämme kaksi infotilaisuutta liittyen ensimmäiseen kierrokseen ja sen teemoihin.
- Infotilaisuus 8.10.2015 klo 16-18 (Pentagon Design (Vilhonvuorenkatu 11, Helsinki)
Teemana on resurssiviisas energiakäyttäytyminen. Alustamassa ovat Teemu Kettunen (HSY) ja Heikki Waris (CoReorient). Kettunen kertoo Helsingin aurinkoenergiakehityksestä ja talokohtaisen datan hyödyntämisestä, Waris puolestaan esittelee tavaroiden kimppakyytiä tarjoavan Piggybaggy-palvelun. Veera Mustonen ja Kaisa Spilling Forum Virium Helsingistä esittelevät Fiksun Kalasataman Nopeiden kokeilujen ohjelman ja vastaavat kysymyksiin.
- Infotilaisuus 13.10.2015 klo 16-18 (Pentagon Design (Vilhonvuorenkatu 11, Helsinki)
Tilaisuuden teemana ovat uudenlaiset kaupunkitilat, tilojen yhteiskäyttö ja yhteisöllisyys. Käytännön esimerkkejä antavat alustuksissa Nappi Naapuri -palvelua kehittänyt Pauliina Seppälä (Yhteismaa) sekä Teurastamon yrittäjien edustaja Matti Santala. Forum Virium Helsingin Kaisa Spilling esittelee Fiksun Kalasataman Nopeiden kokeilujen ohjelman ja vastaa kysymyksiin.Ilmoittaudu: https://digiumenterprise.com/answer/?sid=1348621&chk=85S2BDPN
Fiksu Kalasatama saa rahoituksensa osana 6Aika-strategiaa vuosina 2015-2017. Rahoittajia ovat Euroopan aluekehitysrahasto, Helsingin kaupunki sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Hanketta koordinoi Forum Virium Helsinki.
Tulevaa
Nopeiden kokeilujen ohjelman seuraava kierros järjestetään helmikuussa 2016. Sen teemana ovat hyvinvointi- ja terveyspalvelut. Vuoteen 2017 mennessä tavoitteena on toteuttaa 9-20 kokeilua.
Fiksu Kalasatama -hanke saa rahoituksensa osana 6Aika-strategiaa vuosina 2015–2017. Rahoittajia ovat Euroopan aluekehitysrahasto, Helsingin kaupunki sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Hanketta koordinoi Forum Virium Helsinki.
Lisätietoja
Kaisa Spilling
Forum Virium Helsinki
+ 358 40 7448831
kaisa.spilling(at)forumvirium.fi
www.fiksukalasatama.fi
[email protected]
Twitter: @fiksukalasatama #fiksukalasatama
Facebook: www.facebook.com/fiksukalasatama
Instagram: @fiksukalasatama #fiksukalasatama