Fisuverkko lanseerattu!

Fisuverkko on ensimmäisiä Kalasataman alueella käyttöönotettuja digitaalisista palveluja. Tiistaina 4.3.2014 lanseerattu portaali on tarkoitettu kaikille Kalasatamassa asuville, opiskeleville, työssäkäyville, vieraileville tai alueesta muuten kiinnostuneille ihmisille. Palvelun tarkoituksena on helpottaa etenkin asukkaiden päivittäistä asiointia ja edistää alueen toimijoiden välistä vuorovaikutusta.

Palvelussa on kolme tasoa; julkinen, kirjautunut sekä asukaskäyttäjä. Fisuverkon julkiset palvelut tarjoavat mahdollisuuden tutustua Kalasatamaan, sen asukkaisiin ja palveluihin. Julkisella puolella voi tutustua myös taloyhtiöihin ja niiden ympäristöön. Kirjautuneet käyttäjät voivat lisäksi osallistua keskusteluihin, käyttää kuvagalleriaa sekä kierrättää ja lainata tavaraa tavaratorilla. Asukaskäyttäjä saa käyttöönsä ensimmäistä kertaa Suomessa julkaistavia palveluja, kuten taloyhtiösivut sekä oman asunnon ja pihapiirin palvelut.

Omaan asuntokansioon asukkaat voivat kerätä asuntoonsa ja sen käyttöön liittyvää oleellista tietoa esimerkiksi remonteista. ”Pihaparlamentti” puolestaan tarjoaa keskustelufoorumin samassa pihapiirissä asuville ja tarjoaa asukkaiden käytännön työkaluja, kuten saunavarauskalenterin. Vikailmoitustilanteet voi vaivattomasti hoitaa Fisuverkossa joko tietokoneella tai mobiilisti.

Fisuverkon ytimenä on uusi, asukkaalle kotiin lähetettävä asuntokoodi,  joka mahdollistaa asuntokohtaisen tunnistautumisen. Järjestelmä kautta voi tulevaisuudessa järjestää esimerkiksi talokohtaisia tai alueellisia äänestyksiä.

Fisuverkko-palvelua ylläpitää Kalasataman taloyhtiöiden omistama Kalasataman Palvelu Oy.

Comments are closed.