Tule mukaan kokeilemaan kirjaston omatoimikäyttöä

Tervetuloa mukaan kokeilemaan Vallilan kirjaston omatoimikäyttöä helmikuussa 6.-17.2.2017 ja vaikuttamaan omatoimikäytön tulevaisuuteen.

Vallilan kirjasto ottaa ensimmäisiä askelia kohti työtilojen omatoimikäyttöä. Joustotilat-hanke ja kirjasto toteuttavat kokeilun omatoimikäytöstä helmikuun alussa kartoittaakseen asiakkaiden kokemuksia ja toiveita.

Vallilan kirjasto sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Mäkelänkadulla. Kuva: Helsingin kaupungin kuvapankki / Kimmo Brandt

Kirjasto sijaitsee idyllisen Vallilan sydämessä Mäkelänkadun varressa (Päijänteentie 5) ja palvelee myös Kalasataman asukkaita. Kokeilun aikana kirjasto on varattavissa omatoimikäyttöön tuntia ennen normaalia aukioloaikaa (arkisin klo 8-9, lauantaisin klo 9-10). Kokeilun aikana voit aamuisin käyttää niitä palveluita, joihin ei tarvita henkilökuntaa, esimerkiksi lukea lehtiä tai työskennellä. Kokeilun aikana henkilökunta on kuitenkin paikalla varmistamassa älylukituksen toiminnan ja avustaa sinua tarvittaessa.

Ilmoittaudu mukaan kokeiluun täyttämällä lomake sivun alalaidassa. Käy tämän jälkeen rekisteröitymässä Flextila-palveluun, jonka kautta kokeiluun mukaan ilmoittautuneet voivat tehdä varauksia Vallilan kirjastoon. Ilmoittaudu mukaan ja rekisteröidy palveluun 31.1. mennessä. (Huom: jatkoimme ilmoittautumisaikaa 3.1. asti)

Kokeilun aikana voit käyttää kirjastoa omatoimisesti tekemällä ilmaisen varauksen Flextila-palvelun kautta 1.2. alkaen. Näin saat käyttöösi väliaikaisen ovikoodin, jonka avulla pääset kirjastoon. Aamun omatoimikäytön aikana voit käyttää mitä vain vapaana olevaa työskentelytilaa. Kokeilun kahtena ensimmäisenä aamuna tarjoilemme kahvia ja croissantteja kokeiluun osallistuville omatoimikäytön aikana.

Vallilan kirjasto ottaa askelia kohti omatoimikäyttöä. Kuva: Helsingin kaupungin kuvapankki / Rauno Träskelin

Varattavissasi on esimerkiksi rauhallisia työskentelypisteitä. Kuva: Vallilan kirjasto

Jos haluat varata tietyn työskentelytilan aukiolotuntien ajaksi, se tehdään Varaamo-palvelussa nykyisen käytännön mukaisesti.

Vähäisen osallistujamäärän takia käyttäjätyöpaja 17.2. klo 9-10.30 Vallilan kirjaston tiloissa on peruttu.

Lisätietoja kirjaston kokeilusta:
Jenni Koskenkorva
jenni.koskenkorva@hel.fi

ja

Harri Sahavirta
harri.sahavirta@hel.fi

Vallilan kirjaston puhelinnumero: 09-310 85055

Tervetuloa mukaan!


Rekisteröidy Flextila-palveluun täytettyäsi lomakkeen. Flextila-palvelussa on lisäksi varattavissa myös muita tiloja lähialueilta, osa ilmaiseksi ja osa maksua vastaan.

Comments are closed