EXPO REAL on Euroopan suurin kiinteistö- ja sijoitusalan tapahtuma, joka järjestetään tänä vuonna 6–8.10.2014 Münchenissä Saksassa.
Tapahtumassa nostetaan valokeilaan Helsingin aluerakentamisprojekteista Kalasatama ja Pasila. Helsingin kaupunki esittelee ”Älykästä Kalasatamaa” Smart City – Smart Choice -paneelikeskustelussa yhdessä muun muassa Kalasataman keskuksen rakennuttajan ja Forum Virium Helsingin kanssa. Pasilan tornialueesta puolestaan järjestetään kansainvälinen arkkitehti- ja toteutuskilpailu, joka käynnistyy syksyllä 2015.
Helsinki vahvasti mukana
Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän ja virastopäällikkö Jaakko Staufferin johtamassa tiimissä työskentelee edustajia kiinteistövirastosta, kaupunkisuunnitteluvirastosta, kaupunginkansliasta, Helsingin Markkinointi Oy:stä ja Forum Virium Helsingistä. Helsinki – Finland -osastolla ovat mukana myös Espoo, Turku, Tampere ja Joensuu. Yrityksistä ovat tänä vuonna mukana YIT, SRV, Ruukki ja LARS project GmbH ja Invest in Finland.
Alan suurin ammattilaistapahtuma Euroopassa
EXPO REALissa kaikkiaan 1 663 näytteilleasettajaa levittäytyy 64 000 neliön alueelle kuuteen halliin. Osanottajia on kaikkiaan yli 36 000 ja he edustavat muun muassa kiinteistökehittäjiä, rakentajia, sijoittajia, rahoittajia, arkkitehtejä, suunnittelijoita sekä seutukuntien ja kaupunkien edustajia. Kongressiohjelmassa on 80 symposiumia ja paneelikeskustelua, joissa puhujia on yli 400. Aiheina ovat alan ajankohtaiset trendit ja innovaatiot, investointipolitiikat ja rahoitusmarkkinat.
Lisätietoja Kalasatamasta ja muista Helsingin rakennusprojekteista tästä linkistä.