Tarjouskierros 2016

Videopaivakirja_kuva3-1038x576

Fiksun Kalasataman käynnistämät nopeat kokeilut testaavat uudenlaisia palveluita asukkaiden kanssa. Parhaillaan käynnissä on tarjouskierros, jossa etsitään hyvinvointia lisääviä lähipalveluita yhteistyössä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston kanssa.

Fiksun Kalasataman Nopeiden kokeilujen ohjelma ostaa pieniä kokeiluja (1000–8000 euroa) kaupunginosan palvelukehitykseen. Tavoitteena on kiihdyttää hyvien konseptien kehittymistä palveluiksi sekä uudeksi liiketoiminnaksi. Kokeilut toteutetaan ketterästi ja nopeasti, tavoitteena on myös oppia tekemisen kautta.

Parhaillaan käynnissä on tarjouskierros, jossa etsitään älykkäitä hyvinvointi- ja terveyskokeiluja testattavaksi Kalasatamassa tai sen lähialueilla.

“Etsimme innovatiivisia lähipalveluita, jotka täydentävät kaupungin tarjontaa ja auttavat kaupunkilaisia pärjäämään arjessa. Käytännössä ratkaisujen tulisi parantaa esimerkiksi palveluiden saatavuutta tai kattavuutta, helpottaa asiointia tai laajentaa nykyistä palvelutarjontaa. Kokeiluista haluamme oppia, miten uudenlaisia sujuvia palveluita voisi rakentaa tulevaisuuden terveys- ja hyvinvointikeskukseen”, kertoo ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastosta.

Lue lisää:
>> Tiedote
>> Tarjouskierros 2016 ja arviointikriteerit

Aikataulu

Tarjousten viimeinen jättöpäivä oli 30.4.2016. Tarjouksia jätettiin yhteensä 38 kpl.
Kokeiluja valitaan mukaan 2–3.
Valinnat tehdään 31.5.2016 mennessä.
Kokeilut toteutetaan Kalasatamassa tai lähialueilla syksyllä 2016.

Lisätietoja

Kaisa Spilling
Forum Virium Helsinki
+358 40 744 8831
kaisa.spilling(at)forumvirium.fi

 

Comments are closed.