Tuntuuko Kalasatamassa asuessa joskus siltä, että kauppareissut ovat vaivalloisia? Harmittaako ajella ruuhkassa puolityhjien autojen tukkiessa kaikki kaistat? Maailmalla monet näiden arkisten ongelmien kanssa tuskailevista ovat päätyneet käyttämään kimppakyytejä, joissa naapurit tai kollegat matkan varrella pääsevät liikkumaan ovelta ovelle ilman suurempaa lisävaivaa kyytiin ottajan kannalta.
Nyt Kalasatamassa on mahdollista päästä kokeilemaan kimppakyytien seuraavaa kehitysaskelta. PiggyBaggy-tavarakimppakyydissä ihmiset kuljettavat toistensa tavaroita: esimerkiksi kaupasta voi tuoda ostokset myös naapurille pientä korvausta vastaan. Samalla säästyy aikaa ja rahaa, ja ympäristökin kiittää.
Palveluun voi tutustua ja rekisteröityä jo nyt, ja sen välityksellä kuljetukset voi hoitaa turvallisesti ja omiin aikatauluihin sopivasti. Kevään mittaan Kalasatamasta Suvilahteen ja metrolle johtavan kevyen liikenteen väylän varteen tuodaan myös PiggyBox eli pienvarasto, johon kuljettaja voi jättää tavarat helposti ja turvallisesti. Kalasatamalaiset voivat sitten käydä poimimassa tavaransa myöhemmin vaikkapa kaupungilta tullessaan tai iltakävelyllä.
Jotta kuljetukset toimisivat mahdollisimman helposti, ne pitäisi tietysti saada mahdollisimman saumattomasti kiinni kauppoihin, nettihuutokauppoihin, kierrätyskeskukseen ja muihin paikkoihin joista tavarat liikkuvat. Jos palvelu lähtee Kalasatamassa toimimaan hyvin, kumppanimme voivat jo syksyllä toimittaa laajan valikoiman netin kautta tilattuja päivittäistavaroita kätevästi PiggyBox-varastoon.
Jatkossa PiggyBaggy voi helpottaa monenlaisia muitakin kuljetustarpeita. Kierrätyskeskuksen autot voivat helposti kaartaa varaston kautta, jolloin Kalasatamasta ei tarvitse itse mennä sinne. Jo nyt Jyväskylässä kokeiltava kirjojen kotiinkuljetus säästää varsinkin kiireisten lapsiperheiden arkitunteja. Erikoiskaupoista voi Weecos-palvelun avulla yhdistellä ostoskorin ja saada ostokset ympäristöystävällisesti kertakuljetuksella. Koululaiset voivat helposti ansaita taskurahoja kuljettamalla tavaroita PiggyBoxin ja kotioven välillä, varsinkin kun etäisyydet jo Kalasataman sisälläkin alkavat lähivuosina olla kilometrin luokkaa. Ja paikallisesti palvelun ja PiggyBoxin kautta voi kätevästi laittaa vaikkapa lastenvaatteet tai työkalut kiertoon vähän etäisempien naapureiden kesken.
PiggyBaggy-palvelua kehitetään vauhdilla paremmaksi, mutta loppujen lopuksi käyttäjät tekevät siitä oikeasti hyödyllisen. Ilman kuljetusten pyytäjiä ja tarjoajia ei ole palveluakaan. Jos haluat olla mukana rakentamassa Kalasatamaan elinvoimaista paikallisyhteisöä, jossa ihmiset auttavat toisiaan arjen ympyröissä, tule mukaan ja käy rekisteröitymässä palveluun. Tämä ei sido sinua mihinkään, mutta antaa mahdollisuuden kokeilla fiksumpaa tapaa siirrellä tavaroita. Rekisteröidyttyäsi pidämme sinua ajan tasalla siitä, mitä palvelu kehittyessään Kalasatamassa tulee tarjoamaan juuri sinulle.
Ja sanomattakin selvää, että toivotamme myös kaiken palautteen erittäin lämpimästi tervetulleeksi, sillä asukkaiden tarpeet sanelevat suoraan palvelun suuntaviivat.
Blogin kirjoittaja on yksi PiggyBaggyn perustajista, toimitusjohtaja Harri Paloheimo.