Kalasatamasta Helsingin Smart City

Helsingin Kalasatamaan nousee parhaillaan uusi työpaikka- ja asuinalue, jossa kokeillaan uudenlaista älykästä kaupunkikehitystä. Helsinki aloitti syksyllä 2013 Fiksu Kalasatama -hankkeen, jossa tavoitteena on tehdä Kalasatamasta älykkään kaupunkirakentamisen mallialue, Helsingin Smart City -kaupunginosa. Aluetta kehitetään joustavasti ja kokeilujen kautta, yhdessä asukkaiden, yritysten, kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteena on luoda niin resurssiviisas kaupunginosa, että se säästää asukkaille tunnin omaa aikaa päivässä. Samalla syntyy uusia kaupunkipalveluita ja innovaatioita sekä mahdollistetaan uutta liiketoimintaa. ICT-teknologia sekä avoin data tukevat palveluiden syntymistä. Kalasatamaan valmistuu asuntoja noin 20 000 ihmiselle sekä 8 000 työpaikkaa. Kaupunginosa on valmis 2030-luvun alkupuolella, tällä hetkellä alueella asuu noin 2 000 asukasta. Matalan kynnyksen>>>

Makery tarjoilee urbaaneja ruokaratkaisuja

Makery on  osittain Helsingin kaupungin omistama yritys, jonka tavoitteena on kasvattaa ruokaketjuun ja toimialaan läheisesti liittyvien yritysten liiketoimintaa. Erityisesti uusien, asiakaslähtöisten palvelujen ja liiketoimintaratkaisujen kehittäminen ovat toiminnan keskiössä. Makery tarjoaa yritykslle muun muassa yhteisrahoitteisia kehitysprojekteja, kontakteja sekä konkreettista tukea kaupallistamiseen. Makery testaa urbaaneja ruokaratkaisuja Kalasatamassa. Ensimmäisen suunnitteilla olevan pilotin kohteena on uudistuva elintarvikekauppa ja erityisesesti sen ostot ja toimitukset. Tarkoituksena konseptoida ja kokeilla yhdessä yritysten kanssa sellaisia ratkaisuja, jotka tuottavat asukkaiden tarpeet täyttäviä elintarvikkeiden hankinta- ja toimitustapoja. Toisen pilotin tavoitteena on konseptoida ja kokeilla yritysten kanssa ratkaisuja, jotka vähentävät jätteen syntyä Kalasataman Redi-kauppakeskuksessa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on pilottiprojektien soveltaminen muille ruokahuollon alueille vuosina>>>