Infotilaisuuksissa innostuttiin kokeiluista

Nopeiden kokeilujen ohjelma potkaistiin käyntiin kahdella infotilaisuudella, joissa perehdyttiin syvemmin ensimmäisen tarjouskierroksen teemoihin: resurssiviisaaseen energiakäyttäytymiseen sekä uudenlaisiin kaupunkitiloihin, tilojen yhteiskäyttöön ja yhteisöllisyyteen. Kaisa Spilling Forum Virium Helsingistä kertoi ohjelmasta sekä arviointikriteereistä. Lisäksi kuulimme teemoihin liittyviltä alustajilta, miten Kalasatamassa ja muualla Helsingissä asioita jo ratkotaan.

Tervetuloa Nopeiden kokeilujen ohjelman infotilaisuuksiin

Onko sinulla tai yritykselläsi hyvä idea, jonka haluaisit jalostaa tulevaisuuden kaupunkipalveluksi? Tule mukaan Nopeiden kokeilujen ohjelmaan. Nopeiden kokeilujen ohjelman ensimmäinen kierros on nyt käynnissä. Ostamme pieniä (1000-8000e) kokeiluja, jotka voi toteuttaa 1kk-6kk aikana. Kokeilujen tulisi luoda uusia palveluita tai niiden aihioita Kalasatamaan. Kierroksen teemoina ovat resurssiviisas energiakäyttäytyminen sekä uudenlaiset kaupunkitilat, tilojen yhteiskäyttö ja yhteisöllisyys. Valitsemme mukaan 3-5 kokeilua, hankintojen määrä on yhteensä enintään 30 000 euroa. Tarjouskierros sulkeutuu 30.10.2015. >> Lisätietoja Tervetuloa infotilaisuuksiin Ennen tarjousten määräaikaa (30.10.2015) järjestämme kaksi infotilaisuutta: – Infotilaisuus 8.10.2015 klo 16-18 Paikka: Pentagon Design (Vilhonvuorenkatu 11, Helsinki) Teemana on resurssiviisas energiakäyttäytyminen. Alustamassa ovat Teemu Kettunen (HSY) ja Heikki Waris>>>

Kehittäjien klubi 18.9.2015

Tervetuloa Kalasataman kehittäjien klubiin   18.9.2015 klo 8:30-11:00 Flavour studio, Teurastamo (Työpajankatu 2 R.1 E, Helsinki) Ohjelma • Teurastamo – Makua Kalasatamaan 
 TBD, Teurastamo • Kalasatamasta kauemmaksi – Smart City -kuulumiset maailmalta
 Veera Mustonen, Forum Virium Helsinki • Tilat joustamaan Ilkka Heinilä, Joustotoimisto • Kalasatama Open Mic 
Mitä te klubilaiset teette juuri nyt Kalasatamassa? Mitä uutta olette kokeilemassa? Kerro muillekin! Kolme lyhyttä puheenvuoroa klubilaisilta. Ilmoittaudu 13.9.2015 mennessä, [email protected]). • Nopeiden kokeilujen ohjelma: Palveluita Kalasatamaan 
 Kaisa Spilling, Forum Virium Helsinki • Fiksussa Kalasatamassa tavataan – syksyn tapahtumat Kalasataman Kehittäjien klubiin on kutsuttu niin aluetta kehittävät isot ja pienet yritykset, kaupungin virkamiehet kuin järjestäytyneet asukastoimijatkin.>>>

Nopeiden kokeilujen ohjelma käynnistyy!

Mitä fiksua haluaisit tehdä Kalasatamassa? Uutta kaupunkia rakennetaan yhdessä. Fiksu Kalasatama -hankkeessa kehitetään uudenlaisia palveluita kaupunkilaisille sekä laajaa osallisuutta niiden kehittämiseen. Onko sinulla tai yritykselläsi hyvä idea, jonka haluaisit jalostaa tulevaisuuden kaupunkipalveluksi? Tule mukaan Nopeiden kokeilujen ohjelmaan.